Laiska bloggaaja on ollut ahkera opiskelija! Blogihiljaisuuteen syy löytyy siis opinnäytetyöstä jota on ahkerasti työstetty viimeiset kuukaudet. Ja nyt se on vihdoin valmis ja seminaarikin pidetty. Kultaseppä-artesaanin tutkinto alkaa olla kasassa, enää itse todistus puuttuu :)
Korun nimi on Jolly Holiday. Aiheemme oli "elämää suurempi elokuva" ja omaksi elokuvakseni valitsin siis Maija Poppasen. Korusta tuli iloinen, värikäs ja leikkisä ja halusin siihen mukaan myös ripauksen taikaa.
Materiaaleina korussa ovat hopea, helmet, peridootit, topaasi, ametistit sekä pinkki turmaliini. Korussa olen yhdistellyt useita tekniikoita ja kivenistutusmenetelmiä. Halusin että koru olisi todellinen opinnäytetyö sen varsinaisessa merkityksessä. Otin siis pienen riskin ympätessäni yhteen koruun suuren määrän erilaisia tekniikoita, mutta mielestäni onnistuin silti pitämään työn kasassa ja siinä on juuri sopivasti kaikkea mutta ei mitään liikaa.
Korun keskellä oleva pakotustekniikalla tehty sateenvarjo on avattava medaljonki ja sisälle saa laitettua vaikkapa rakkaansa valokuvan, hiuskiehkuran tai tärkeän runonpätkän. Emaleiden alla on koristekaiverrukset ja emaleiden värit olen valinnut kivien värien mukaan.
Koru istuu kaulalla hyvin ja olen todella tyytyväinen työhöni. Toki siinä olisi pientä parannettavaa, mutta kokonaisuus on onnistunut. Olo on hieman haikea, sillä opiskeluaika on ollut hurjan hauskaa, mutta olen silti myös ihan mielettömän onnellinen.
14 kommenttia:
herttileijaa miten upea koru. ja kai nyt jo saa onnitella.. :D onnea valmistuneelle :)
Mä olen sanaton. Tai ainakin melkein. :) Tuohan on aivan käsittämättömän upea koru!!! Ei voin kuin ihailla ja onnitella taitavaa ammattilaista. Wau!
Aivan ihana koru! Ihanat värit ja tosi hienosti sommiteltu! Upea! Ja onneks olkoon!
Onnea valmistuneelle, pea opinnäytetyö!
Vaikka korussa oletkin käyttänyt useita tekniikoita, ei se silti näytä rauhattomalta. Kivan leikkisältä ennemminkin :) Näytin muuten kuvia siskollenikin ja hänkin totesi heti, että "Maija Poppanen -koru".. Seurasi iloinen nauru, kun selvisi, että sateenvarjon sisällä oli kuva Maija Poppasesta :)
Wow... aivan IHANA :) todellakin! Upea näyte osaamisesta :). Onnea.
Onneksi olkoon. Korusi on todella kaunis.
On kyllä ihan ainutlaatuinen! Kuulen melkein jo Maija Poppasen laulavan superoptihupilystivekkuloistokainen ;) (PS. sain kopioida sanan, koska eihän KUKAAN hieman hajamielinen VOI kirjoittaa tuota ulkomuistista ;) )
Mielettömän upea taidonnäyte! Olen jo useamman kerran käynyt tätä ihastelemassa. Vetää aina suupielen hymyyn, oikea hyvänmielenkoru! Onnittelut valmistuneelle! :)
Satumaista iloisuutta ja suoranaista taituruutta! Upea! Onnea!
WAU! Pirteän värikäs ja kerrassaan mainio yhdistelmä kaikkea ihanaa! Jään ihailemaan lumoutuneena! <3
Onpas kiva koru. Oikein suloinen :)
Noh, ehkä minäkin uskaltaudun nyt oikein virallisesti vastavierailulle (ja jättämään siitä oikein kommentinkin) , vaikka tottapuhuakseni olen blogiasi stalkannut vaikka kuinka kauan :D
Tämä työ oli/on kyllä livenäkin ihan mieletön! Aivan kuten seminaarissa sanottiinkin, kirjaimellisesti opinnäyte! Ihan kadehdin sitä miten olen saanut kaikki tekniikat "ängettyä" yhteen koruun ja tosiaan ilman että tuloksena on vaan kasa väkisinväännettyä tilpehööriä. Joten siis, onnea valmistumisesta ja seuraavaa opparia odotellessa ;)
T: naapuriluokan Carita
Tyylikästä on! :)
Lähetä kommentti